torstai 5. kesäkuuta 2014

Ehdoton opettaja on väärässä

Muistan koulu- ja opiskeluajoilta sen tunteen, kun opettaja ei selvästikään ole tajunnut esittämääni kysymystä tai on tulkinnut kommenttini väärin. Tarkoitan tilannetta, jossa opettaja vastaa kielteisesti tai tyrmää esitetyn ajatuksen perusteluilla, jotka eivät ole loogisia suhteessa oman kommenttini taustaoletuksiin. Opettaja selittää jostain aivan muusta, mistä ollaan omasta mielestäni puhumassa. 

Tunne on inhottava. Usein väärinymmärryksen tajuaa näissä tilanteissa vain jotenkin etäisesti. Ei niin, että se olisi helposti korjattavissa, kun vain toistaisi sanottavansa. Usein tunteeseen liittyy myös opettajan auktoriteetista juontuva epävarmuus siitä, että onko asiaa kuitenkaan ymmärtänyt oikein. Jos opettaja tällöin tyrmää ajatuksen voimakkaasti, saattaa kestää yllättävän kauan, että hoksaa, mikä opettajan ajattelussa mahdollisesti meni pieleen. 

Tällaisia tilanteita syntyykin mielestäni erityisesti sellaisten opettajien kanssa, jotka ovat reaktioissaan melko ehdottomia. He antavat oikeita ja vääriä vastauksia. He eivät pehmennä sanottavaansa fraaseilla, jotka antavat tilaa erilaisille tulkinnoille ja tekevät opettajalle helpommaksi pyörtää vastauksiaan. "Tuossa on puolensa" tai "Joissain tilanteissa voi varmasti olla noinkin, mutta tässä haen takaa sitä, että - - " ja niin edelleen. 

Tuon "olenkohan minä väärässä" -tilanteen tunnistan myös joskus silloin, kun olen itse opettamassa. Mielestäni olenkin pirun hyvä opettaja aina, kun olen aistivinani opiskelijasta, että hän ei ehkä tarkoittanut sitä, mitä juuri sanoi. Toisen ja vieraan kielen opetuksessa pitää olla erityisen tarkka. Mahdollisuus siihen, että opiskelija sanoo jotain järkevän kuuloista, muttei sitä, mitä tarkoittaa, on suuri. Etenkin sellaisilla opiskelijoilla, jotka ovat jo vähän pidemmällä kielenopiskelussa. He saattavat puhua sujuvasti suomea ja opettajan keskustelupalautteen perusteella luulla saaneensa viestinsä perille. Vasta myöhemmin opettajan puheesta voi päätellä, että tämä on ymmärtänyt asian alunperin väärin. 

Näitä tilanteita ei voi välttää. Väärinymmärryksiä tulee väistämättä, mutta opettaja voi omalla suhtautumisellaan vaikuttaa siihen, millaisen tunnelman hän luo väärinkäsitysten korjaamiselle ja kysymysten kysymiselle. Kielen opiskelu ja erityisesti puhuminen ovat joskus tunteikkaita asioita. Negatiivinen palaute omasta puheen tuottamisesta voi tuntua hirvittävän pahalta, vaikka se tehtäisiin ystävällisesti. Negatiivinen palaute ja tyrmääminen saattavat aiheuttaa sen, ettei opiskelija uskalla puhua tai varmistaa ymmärrystään. 

Opiskelijan oma päättelyketju ei useinkaan ole väärin. "Väärä" vastaus saattaa johtua siitä, että opiskelija on ymmärtänyt lähtökohdan väärin eli sen, mitä juuri nyt haetaan. Joskus opettajana huomaa, että opiskelutoverit puoltavat "väärin" vastannutta. Koko ryhmä on tällöin saattanut ymmärtää kysymyksen eri tavalla, mitä opettaja on tarkoittanut. Vika ei silloin ole ainakaan opiskelijoissa.

Opetuspuheessa positiivinen palaute ja suopea vastausten tulkitseminen pehmentää tilanteita. Viikko sitten meillä oli vierailevana luennoitsijana Kirsti Siitonen Turun yliopistosta. Minulle jäi mieleen hänen kannustava kommenttinsa hieman haparoivaan vastaukseen: "Sä kyllä ymmärrät, mitä se tarkoittaa, mutta sitä on kyllä hankala selittää suomeksi!" (Opiskelija yritti selittää termiä 'kuntaliitos'.) Tilanne oli hyvä esimerkki siitä, että usein unohtaa sanoa, minkä osan opiskelijan selityksestä ymmärtää, ja sen sijaan pyytää tarkennusta siihen kohtaan, joka jää epäselväksi. 

Omassa puheessaan kannattaa aina jättää vähän joustonvaraa, jotta myös omia mahdollisia virheitä on helpompi korjata kasvojaan menettämättä. Nämä ovat puheviestinnän perusasioita, mutta niiden tiedostaminen vieraan kielen opetuskontekstissa on tärkeää. Olen tottunut joustavaan opetuspuheeseen äidinkielen opetuksessa, ja siksi minulle tuottaakin joskus vaikeuksia antaa ehdottomia sääntöjä. Kielenopetuksessa olisi nimittäin hyvä joskus pystyä sanomaan, että "tämä asia on nyt näin". Keskusteluvaraa jättävä diskurssi ei saisi livahtaa puheeseen silloin, kun oppimisen kannalta olisi parempi jättää vaihtoehtojen esittäminen myöhemmäksi.  

Täällä Varsovassa edetään suomen opinnoissa pitkälle. Siksi kovin ehdottomia sääntöjä ei voi aina antaa, sillä myöhemmin saatetaan opettaa tilanne, jossa sääntö ei päde. Ja sitten kuitenkin oppimisen kannalta olisi hyvä saada selkeitä sääntöjä joihinkin asioihin. Ratkaisuni on se, että opettajana pitää hyväksyä jatkuva tasapainoilu ehdottomuuden ja ehdollisuuden välillä. Sen voi myös sanoa opiskelijoille ääneen. Aina voi kertoa, että nyt tämä asia on näin, mutta varautukaa siihen, että kohta se on jotain muuta.