Voiko opiskelija olla vastuussa muiden oppimisesta?

Yliopisto-opiskelijoiden myöhästymiset ja poissaolot ovat vaikea asia arvioinnin kannalta. Opiskelijat ovat aikuisia ja vastuussa menemisistään, ja ihan inhimillisistä syistä poissaoloja on pakko sallia jonkin verran. Poissaolojen määrällä ei olisi niin merkitystä, jos ne vaikuttaisivat vain yhteen ihmiseen. Jos oppimista mitattaisiin vain lopputentillä, olisi periaatteessa ihan sama, osallistuuko ollenkaan opetukseen. Hyväksytyn suorituksen voisi saada, jos osoittaa osaamisensa tentissä. 

Pelkkään testiin perustuva arviointi tarkoittaisi kuitenkin sitä, että opetusmenetelmänä voisi olla vain opettajajohtoinen luennointi, jossa opiskelijat ovat passiivisia tiedon vastaanottajia. Ja tällaisen opetuksen voisi vaikka videoida ja laittaa nettiin, jolloin opiskelijoiden ei tarvitsisi saapua paikalle lainkaan. 

Yleensä oppimisessa on kuitenkin kyse muustakin, kuin tiedon vastaanottamisesta. Kielenopiskelussa kieltä pitää päästä käyttämään ja soveltamaan eri tilanteissa. Kaikessa oppimisessa olisi hyvä päästä keskustelemaan ja kysymään käsiteltävistä asioista sekä kuulemaan muiden mielipiteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoiden ja opettajan on hyödyllistä olla samassa tilassa. Kontaktiopetus mahdollistaa myös sen, että opiskelijat voivat etsiä kotona tietoa, opettaa sitä muille pienryhmissä, pitää esitelmiä ja kontribuoida opetukseen monilla tavoilla.

Edellä kuvattuja osallistavia opetusmenetelmiä on todella kiva käyttää, mutta ne vaativat sen, että opettaja suunnittelee opetuksen hyvissä ajoin ja sen, että vastuussa olevat opiskelijat myös tulevat tunnille. Opettajajohtoisuus vaatii toki suunnittelua sekin, mutta siinä on enemmän varaa improvisoinnille ja joustolle. Jokin ryhmätehtävä voi mennä täysin mönkään, jos useampi opiskelija sattuu olemaan samaan aikaan poissa. Varminta olisi siis se, että opetus olisi opettajajohtoista, mutta se taas ei useinkaan ole mielekkäin saati tehokkain tapa opiskella. 

Myöhästymisiä ja poissaoloja ei voi kokonaan estää. Kysymys kuuluu, kuinka paljon yksittäiselle opiskelijalle voi sysätä vastuuta muiden opetuksen onnistumisesta. Minusta vastuuta pitää voida antaa, jotta turha opettajajohtoisuus saadaan pois. Tällaisessa opetuksessa on myös perusteltua se, että poissaolot ja tekemättömät tehtävät näkyvät arvosanassa. Poissaoloja ja tehtävien tekemättömyyttä on kuitenkin monenlaista. Joistain opiskelijoista paistaa se, että heillä on monta (liian monta) rautaa tulessa, harrastuksia, töitä ja muita opintoja ja he ovat aidosti pahoillaan, jos ovat unohtaneet jotain. Toiset taas ovat avoimen välinpitämättömiä. Paljonko asennetta saa arvioida?

Täällä Varsovan yliopistossa suomen opetus on siinä mielessä ”koulumaista”, että opiskelijat ovat samassa ryhmässä koko opiskeluajan. Jokainen vuosikurssi muodostaa siis ikään kuin luokan. Seuraamillani tunneilla opiskelijoille jaetaan paljon tehtäviä, joita heidän pitää itse valmistella. Kotiin tulee luettavaksi tekstejä, joissa käsitellään esimerkiksi seuraavan tunnin kielioppiasiaa. Kirjallisuuden tunnilla voidaan antaa luettavaksi pieni pätkä jostain suomalaisesta romaanista. Myös esimerkiksi sanojen johdostyyppejä voidaan pohjustaa siten, että opiskelijat saavat kukin yhden johdostyypin, joka pitää sitten opettaa muille.

Olen myös ollut seuraamassa prosessikirjoittamista ja vertaisarviointia. Viikko sitten opiskelijat haastattelivat minua ja tällä viikolla heidän piti palauttaa ensimmäinen versio kirjoittamastaan haastattelusta. Opettaja jakoi jokaiselle opiskelijalle nimettömänä yhden tekstin, josta piti arvioida otsikkoa, asioiden esittämisjärjestystä ja myös oikeinkirjoitusta. Seuraavalla tunnilla huomioita käytiin koko luokan kanssa yhteisesti läpi ja opiskelijat sanoivat todella suoraan mielipiteensä teksteistä. Sen jälkeen jokainen sai oman tekstinsä takaisin ja mahdollisuuden muokata tekstiä ehdotusten mukaiseksi. Ensi viikolla heidän pitää palauttaa lopulliset versiot.

Täällä olen siis nähnyt paljon hyviä opetusmenetelmiä, joita haluan käyttää tulevaisuudessa. Olen myös nähnyt, mitä ongelmia niiden kanssa voi tulla. Ongelmia voi ilmeisesti vähentää lähinnä sillä, että opetuksen ja arvioinnin miettii hyvissä ajoin etukäteen. Opetuksessa on jotain pielessä, jos poissaolot eivät haittaa sitä. 

Arvosanojen arvo

Olen viime viikolla tarkastanut sanakokeita ja lukenut eri vuosikurssilaisten kirjoittamia tekstejä. Molempiin tehtäviin olen saanut apua muilta opettajilta, enkä ole joutunut itsenäisesti päättämään tekstien arvosanoja. Arviointi yhdessä muiden kanssa on taas kiinnittänyt huomioni siihen, millainen arvioija olen tällä hetkellä. Painotan aika paljon tekstien rakennetta, sisällön jäsentymistä ja ajatuskulun sujuvuutta. Tämä ei tule minulle mitenkään yllätyksenä, sillä äidinkielen opetuksessa äidinkielisillä on yleensä vakavimpia ongelmia juuri tekstien rakenteen ja jäsentelyn kanssa. Ainakin siis niillä ryhmillä, joita minä olen lyhyen äidinkielenopettajakokemukseni aikana ehtinyt opettaa. Toisaalta se, että määrittelen kyseiset ongelmat vakavimmiksi ongelmiksi, on taas minun subjektiivinen käsitykseni, ja kertoo siitä, mitä pidän vakavana. Oi, miten nätisti kierrän kehää!

Kieltenopiskelijoilla on erilaisia tavoitteita. Täällä opiskelijat aikovat kirjoittaa gradunsa suomeksi ja tehdä töitä esimerkiksi kääntäjinä, joten heiltä pitää korjata myös sellaiset sujuvuuteen ja idiomaattisuuteen liittyvät virheet, joilla ei ole merkitystä opiskeluryhmälle, jonka tavoite on selvitä arjen kommunikointitilanteista. Korjaamme tekstejä yhdessä ohjaajani kanssa ja vertailemme huomioitamme. Keskustelu on ollut opettavaista uskoakseni meille molemmille. Ohjaajani oli tyytyväinen huomioista, joita tein tekstien rakenteesta, ja minä taas siitä erottelusta, jonka ohjaajani tekee erilaisista kielioppivirheistä. Minulla ei vielä ole kykyä niin hyvin arvioida sitä, mitä virheitä kullekin vuosikurssille ei enää saisi tulla, ja milloin virheet johtuvat esimerkiksi siitä, että kirjoittaja yrittää jotain kompleksista rakennetta, jota ei vielä hallitse. 

Teksteille pitää antaa myös arvosana. Täällä arvosana-asteikko on hieman erilainen, mitä Suomessa yliopistossa. Kolmonen on alin arvosana, jolla suoritus hyväksytään, kun Suomessa kolmonen tarkoittaa jo hyvää. En toisaalta ole aiemmin arvioinutkaan yliopistolaisten tekstejä, mutta jouduin silti muokkaamaan omaa käsitystäni asteikosta. Se kyllä kävi yllättävän nopeasti. Annoin oman arvioini jo arvioiduista teksteistä ilman mitään ennakkotietoa siitä, mitä kriteereitä kuhunkin arvosanaan sisältyy. Osasin sanoa, mikä teksti oli toista parempi ja sitten piti vain saada varmennus siitä, minkä numeron paras teksti ansaitsisi. 

Käymässämme keskustelussa nousi nopeasti esiin ikuisuuskysymykset siitä, miten kompleksisuus ja sujuvuus vaikuttavat arvosanaan. On myös selvää, että tällaisten ryhmien arviointi ei ole kovin kriteeriviitteistä. Kun luin ensimmäistä tekstiä ensimmäistä kertaa, sen olisi voinut lätkäistä kolmos- tai vitospinoon. Kun sitten luin muutaman tekstin lisää, aloin hahmottaa opiskelijoiden tasoa ja toki vertailemaan tekstejä toisiinsa.

Minulla ei siis ollut mitään kriteereitä, joiden valossa olisin voinut tarkastaa tekstejä. Tällä hetkellä luotankin täysin ohjaajani ammattitaitoon ja hänen kykyynsä arvioida tekstien tasoa. Kriteerit syntyvät siitä, kun opettaa ryhmiä ja saa kokemusta vaatimuksista. Ilman tuota kokemusta arviointi on pelkästään suhteellista. Toki ryhmille on asetettu tavoitteita EVK:n asteikolla, mutta mitä kukin niistä tasoista pitää sisällään, opitaan varmasti ainakin osittain käytännössä työtä tekemällä. 

Kohta saan opetusta!

Tänään ostin puolan kielen oppikirjan! Se on puolaksi. Sitä on kiva selailla. On kivaa, kun vielä ei ole mitään velvoitteita kirjaa kohtaan. Kun on velvoitteita, on myös inhoa ja ärtymystä. 

Viime viikolla näin tulevaa opettajaani. Hän on puolalainen suomen kielen opiskelija, joka opiskee myös puolaa ja puolan opettamista. Niinä kertoina, kun olen saanut kielenopetusta äidinkieliseltä opettajalta (tsekin ja portugalin opetuksessa), opetuskielenä on aina ollut välissä sössimässä englanti, joka ei ole opettajan eikä opiskelijan äidinkieli. No yläasteella englannin opettajamme oli britti. Mutta yläasteella kielenopiskelu ei ollut samalla tavalla tietoista kielenopiskelua, mitä se nyt on. Tai ehkä se oli vielä selkeämmin kielen opiskelua, muttei kielten opiskelua. 

Englannin käyttö opetuskielenä voi ongelmallista, jos se ei ole opettajalle ja opiskelijalle vahva kieli. Prahassa minua häiritsi joskus se, jos opettaja oli epätarkka englannin käännöksissään. Hän myös saattoi puhua sekaisin tsekkiä ja englantia kirjaimia luetellessaan, mikä tuottaa väärinymmärryksiä suomalaisten kirjainten i ja e ääntämisen kanssa. Englanniksi e-kirjain lausutaan samaan tapaan, kuin tsekissä ja suomessa i. Englannin käyttäminen voi olla myös silloin riskaabelia, jos opiskelijoiden kielitaso on sen verran heikko, etteivät he ymmärrä selitysten nyansseja.

Täällä Varsovassa suomalaisten opettajien opetuskielenä on pääasiassa suomi. Puolalaiset opettajat opettavat paljon puolaksi. Ykkösille selitetään välillä jotain englanniksi, ja itse olen välillä varmistanut esimerkiksi tehtävänantojen ymmärtämisen toistamalla sen englanniksi. Pyrin kuitenkin välttämään sanojen kääntämistä ja yritän sen sijaan selittää ne monella eri tapaa suomeksi tai vaikka näyttämään kuvia. Näin vältän huonot käännökset, ja puolalaiset opiskelijat voivat miettiä sanoille sen vastineen, joka heidän kielitajuunsa parhaiten sopii.

Olen nyt ollut vajaan kuukauden Puolassa. Monet sanat ovat tuttuja ja perusfraasit lähtevät sujuvasti. Olen onnistunut jo pari kertaa selviämään kaupan kassasta niin, että olen osannut vastata kaiken puolaksi. Ehkä kieltä voisi siis oppia ilman formaalia opetusta, mutta aikaa siihen menisi. Nyt tuntuu, että tarvitsen jonkun antamaan kieleen kohteita, joihin kiinnittää huomiota kaduilla kuljeskellessa. Tässä on päässyt jo käymään vähän niin, että ei jaksa kiinnostua ympärillä vilisevistä vieraista sanoista, koska niissä on niin vähän tarttumapintaa. 

Kun saa opetuksen turvin tietää uusia sanoja, persoonapäätteitä ja vaikkapa pronomenja, niitä alkaa myös huomata ympärillään. Kielenopetus siis oikeastaan nopeuttaa omaa havainnointitahtia. Tai näin ainakin uskoisin tapahtuvan - saa nähdä. Jonkin verran olen tehnyt sellaista, että ratikkaa odotellessani käännän Google-kääntäjällä ympärillä olevia kylttejä, mutta se vaatii aika paljon henkistä ponnistelua. Mieluummin siis otan niitä puolan tunteja, joilla huomioni ohjataan analyyttisesti aina muutamaan asiaan kerrallaan.