Opetusharjoittelua on nyt takana kaksi päivää, ja suurin oivallukseni on se, että suomen kielen opettaminen on yhtä Aliasta. Opetuskieli on suomi, joten uudet sanat pitää selittää jotenkin kiertoteitse niiden ilmausten avulla, jotka opiskelijat jo hallitsevat. Toisin kuin Aliaksessa tässä hommassa on myös suotavaa ilmaista eleillä ja näyttää kuvia. Eilen ja tänään olen osallistunut tunneille kuunteluoppilaana ja apuopettajana, mutta myöhemmin tulen pitämään tunteja myös yksin.
Vastoin CIMOn ohjeita emme tehneet harjoitteluni ohjaajan kanssa mitään tarkkaa sopimusta siitä, miten paljon minun pitää opettaa tai osallistua. Sovimme kuitenkin jo pidemmälle kevääseen joidenkin tuntien aiheita, mutta tarkkaa suunnitelmaa ei vain ole mielekästä tehdä vielä näin aikaisin. Saan itse vaikuttaa tuntien sisältöön melko paljon tai ainakin niitä muutamia antamiani ehdotuksia on kuunneltu. Keskustelu työyhteisössä on toistaiksi ollut sen verran ymmärtäväistä, että tarkan viikkotuntimäärän kirjaaminen ei ole tuntunut tarpeelliselta. Olen kuitenkin sillä asenteella täällä, että haluan oppia työstä ja käydä kuuntelemassa tunteja paljon. Puhuimme kyllä, että pyrimme sopimaan ohjelmaani ainakin pari viikkoa eteenpäin.
Näiden parin ensimmäisen päivän perusteella on sellainen olo, että työpaikalle on kiva mennä ja että vaikka olen harjoittelija, minut otetaan osaksi työporukkaa. Suomen kielen oppiaineessa on suomalaisia, puolalaisia, virolaisia ja unkarilaisia opettajia. Minulla on oma työpöytä suomen opettajien yhteisessä huoneessa, muttei omaa tietokonetta. Kannan mukanani läppäriä ja sain kuitenkin tunnukset yliopiston verkkoon ja yliopiston tietokoneille, joten pääsen kirjautumaan niille luokissa.
Laitos sijaitsee yliopiston pääkirjastoa vastapäätä uudessa rakennuksessa, jonka sisätilat näyttävät räikeine väreineen hieman päiväkodilta. En kuitenkaan valita, sillä edeltävät tilat sijaitsivat jossain asbestiloukussa. Rakennuksessa on suomalais-ugrilaisten kielten lisäksi romaanisten ja germaanisten kielten opetusta. Puolan kielen laitos on eri rakennuksessa. Henkilökuntaa on melko paljon ja tuntuu, että olen esittäytynyt ainakin kymmenelle opettajalle. Osa opettajista on professoreja, osa lehtoreita ja osa jatko-opiskelijoita.
En tunne vielä opetusryhmiä, joten yritän käydä nyt aluksi kuuntelemassa kaikkien ryhmien ja kaikkien eri opettajien tunteja. Minulla ei ole käytännössä lainkaan aiempaa kokemusta S2-opettamisesta, eikä varsinkaan suomen kieltä yliopistotasolla opiskelevien opetukesta. Haluan siksi tarkkailla tunteja paljon, jotta saan käsityksen eri verran opiskelleiden opiskelijoiden taitotasosta. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden opiskelijat harjoittelevat parhaillaan ruokasanoja ja paritiivia ja vitoset taas esimerkiksi sitä, mikä ero on sanoa "Näin kun Liisa tuli" ja "Näin että Liisa tuli", miten sanasta "raaka" muodostetaan -sta-johtimen avulla verbi ja mitä se "raaistaa" sitten tarkoittaa.
Eilen ensimmäinen tunti oli ykkösvuosikurssilaisille. He ovat aloittaneet suomen opiskelun siis viime syksynä. Tätä ryhmää opetan puoliksi toisen opettajan kanssa. Opetusta on kolmena päivänä viikossa, ja perjantaisin jaamme ryhmän puoliksi niin, että minä opetan toista puolta yksin. Teemme kuitenkin suunnitelmat tunneille yhdessä. Eilisellä tunnilla opiskelijat jaettiin kolmeen ryhmään ja kolmelle pysäkille. Yhdellä pysäkillä he kertasivat kirjan avulla ruokasanoja, joita ryhmä oli käynyt aiemmin, toisella pysäkillä he kirjoittivat ystäväkirjaa eli muistelivat, miten kerrotaan itsestä ja kolmannella pysäkillä haastateltiin "mysteerisuomalaista" eli minua. En siis nähnyt muiden pysäkkien työskentelyä, mutta kerron omastani.
Ryhmä on melko suuri, joten pysäkillä oli kerrallaan viidestä seitsemään opiskelijaa. Yritin ensin opetella heidän nimiään ja hauskuutin opiskelijoita yrittämällä lausua heidän sukunimiään. Sen jälkeen he kysyivät minulta kysymyksiä, kuten mistä olen kotoisin, mitä teen vapaa-ajallani, miksi olen Varsovassa ja millainen perhe minulla on. Opiskelijat olivat ihailtavan aktiivisia ja yrittivät kysyä myös asioita, joita eivät aivan hallitse. Muutaman kerran piti hakea apua englannista, mutta pääosin puhuimme suomea.
Minua mietitytti etukäteen se, millaista suomea opiskelijoille tulisi puhua. Jännittäminen osoittautui turhaksi, sillä kuten aina uusia ihmisiä kohdatessa sitä aika nopeasti adaptoituu tilanteeseen ja toisten kielitaidon tasoon viestinnän perusteella, oli kieli mikä tahansa. Jossain vaiheessa esimerkiksi huomasin, että kaikki pienryhmän jäsenet eivät suoraan sanoneet, jos he eivät ymmärtäneet minua. Ymmärtämättömyyden kuitenkin aistii, joten rupesin varmistelemaan aina silloin, kun havaitsin katseiden välttelyä tai hämmentyneitä ilmeitä. Opiskelijat eivät kuitenkaan vaikuttaneet jännittävän minua, vaan olivat rentoja ja puhuivat melko paljon. Yksi opiskelija oli innoissaan siitä, että olen kotoisin Savosta. Hän halusi kuulla murretta ja opetella sanomaan "kylmiä kualkiäryleitä jiäkuapin piällä".
Eilen lounastauon jälkeen osallistuin harjoitteluni ohjaajan pitämälle tunnille lähinnä kuunteluoppilaana. Ryhmä oli tällä kertaa vitosvuosikurssilaisia, ja tajusin alussa esittäytyessäni yksinkertaistaneeni puhetapaani ehkä turhan paljon. No, tulin ainakin ymmärretyksi. Ryhmässä on vain viisi opiskelijaa, sillä pari on parhaillaan vaihdossa. Tunnin aiheena oli konjunktiot, joita käytiin läpi aika syvällisesti. Se oli ihan todella mielenkiintoista! Merkityserojen pohtiminen on toki kivaa suomea äidinkielenään puhuvienkin kanssa, mutta toisen kielen opiskelijan näkökulmasta herää aina kysymyksiä, jotka äidinkielisenä ohittaa. Yritän vastaisuudessa kirjata kiinnostavimpia keskusteluita ylös.
Opiskelijat saivat kotitehtäväksi lukea viime viikkojen suomen kielen kuuminta aihetta koskevia juttuja, eli erilaisia "alkaa tekemään" -uutisia ja -kolumneja. Tehtävä on referoida juttu suullisesti muille opiskelijoille ja pohtia esimerkiksi, millaisia uudistuksia puolan kielessä on lähiaikoina tehty. Tunnilla tehtiin muutenkin jonkin verran vertauksia puolan kieleen, koska opettaja puhuu sitä ilmeisen hyvin. Tällä tavalla voi selvittää, löytyisikö jonkun hankalan asian lähde siitä, että opiskelijoiden äidinkielellä asia ilmaistaan eri tavalla. Jos opettaa suomea Suomessa, samassa ryhmässä voi olla eri äidinkieltä puhuvia opiskelijoita, jolloin vertausten tekemiseen menee paljon aikaa. Tietenkin kaikenlaisissa ryhmissä on hyvä opastaa opiskelijoita pohtimaan oman äidinkielensä ja opiskeltavan kielen eroja ja yhtäläisyyksiä.
Pidän tälle vitosvuosikurssin ryhmälle myöhemmin keväällä tekstinymmärtämistunnin, jolloin olisi tarkoitus käsitellä jotain tieteellistä tekstiä. Sehän sopii minulle, sillä kyseiset tekstilajipiirteet ovat minulle tuttuja. Eilisen konjunktiotunnin asioita voi myös sitoa helposti tieteellisen tekstin piirteiden tutkimiseen. Osa opiskelijoista kirjoittaa gradunsa suomeksi, joten siksikin tietellisen tekstin konventioita pitää harjoitella. Konjunktioita käsitellessämme huomasin kelaavani läpi gradussa tekemääni semanttisten suhteiden analyysia. Analyysin tekemisestä on kulunut ilmeisesti tarpeeksi aikaa, koska aihe selvästi sai aivoni hyrräämään taas ihan eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti